Kaljaasi Ihana - Unelmista totta

Kaljaasi Ihana on upea satakuntalaisen laivanrakennuksen taidonnäyte. Purjelaiva on valmistunut vuonna 2011. Sen kotisatama on Luvian Laitakarissa.
​​​​​​​


Kaljaasi Ihana

Kerran vielä?

Luvialla on rakennettu vuosisatojen aikana yli 400 nimettyä purjealusta, joista suurin oli yli 62m pitkä fregatti Rhea. Suurin osa 1800-luvulla valmistuneista laivoista olivat kaljaaseja. Purjelaivojen aikakausi loppui höyrylaivojen syrjäyttäessä purjelaivat. Viimeinen Luvialla rakennettu purjelaiva ennen Ihanaa laskettiin vesille 1919.

Vuosituhannen vaihtuessa Luvialla havahduttiin siihen tosiasiaan, että vanha laivanrakennustaito ja merenkulun historia olivat vaipumassa unholaan. Heräsi kysymys, olisiko laivan rakentaminen vielä mahdollista, mitä jos kerran vielä?

Vaikka laivoja Luvialla ei oltukaan rakennettu vuoden 1919 jälkeen, oli säilynyt työkaluja, perimätietoa sekä vahva osaaminen puuveneiden rakentamisessa. Ismo Lilja laati alustavan luonnoksen rakennettavasta laivasta. Luvialla on aiemmin rakennettu kaksi Ihana -nimistä alusta (v. 1873 ja 1889), näiden innoittamina Ismo antoi laivan luonnospiirrokselle nimen ”Ihana”. Ihanan piirustuksia luonnoksen perusteella suunnitteli työryhmä Ismo Lilja, Björn ”Nalle” Nyberg ja Mikko Ilus.

Laiva rakennettiin puusta perinteisiä rakennustapoja kunnioittaen. Laivan rakentaminen tapahtui vapaaehtoisvoimin talkootyönä. Talkoolaisia oli laivaa rakentamassa kaiken kaikkiaan 136, rakentamiseen käytettiin yhteensä 42 943 talkootyötuntia. Aluksen kustannukset olivat noin 1,2 miljoonaa euroa. Siitä talkootyön osuus oli 37% ja Euroopan unionin tuen 39%, loput rahoituksesta tuli kunnilta sekä yksityisiltä rahoittajilta.

Laiva rakennettiin kokonaan puusta. Sen kölirakenne on kuusta, kaaret ja kyljet mäntyä ja kansirakenteet sekä mastot siperianlehtikuusta. Vaikka Ihana on purjealus, siinä on myös 280 hevosvoiman tehoinen dieselmoottori. Aluksen pituus on 27,9 metriä ja leveys 6,2 metriä. Syväys on 2,2 metriä ja purjeiden kokonaispinta-ala n. 280 m².

Vesillelasku

Ihanan vesillelasku tapahtui perjantaina 23.7.2010. Vesillelaskua oli todistamassa noin 7000 henkilöä. Yleisön joukossa oli muun muassa Suomen Tasavallan presidentti Tarja Halonen puolisoineen.

Neitsytpurjehdus ja ensimmäinen purjehduskausi

Kaljaasi Ihanan neitsytpurjehdus purjehdittiin 1.6.2011.
Ensimmäisen kesän aikana kaljaasi Ihana teki yli 150 purjehdusta ja tarjosi ikimuistoisen purjehduselämyksen yli 5000 matkustajalle.

Kaljaasi Ihana on varustettu ja katsastettu Itämeren liikenteeseen. Alus on turvallinen ja Ihanan miehistö on suorittanut vaadittavat turvallisuuskoulutukset. Ihana on osallistunut kaksi kertaa Tall Ships Races tapahtumaan vuosina 2013 ja 2017 sekä vuonna 2011 järjestettyyn Tall Ships Regattaan Turussa. kerran Alus on vieraillut mm. Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Vuonna 2017 Ihana TSR -kilpaosuudella toiseksi kuudentoista muun kahvelitakiloidun perinnepurjelaivan joukossa.

Vuonna 2011 julkaistiin Timo Kausen kirjoittama kirja, Kaljaasi Ihana


Toinen sija Tall Ships Races 2017 2. kilpailuosuus Turusta Klaipedaan
Ihanan vesillelasku 23.7.2013

Kuunari Ihana 1900-luvun alussa Laitakarin edustalla. Kuva: Satakunnan museo

Koe leppoisa Selkämeren tuulahdus