Ihmeellinen horisontti
Horisontti, tuo viiva, joka erottaa taivaan ja maan. Raja, jota ei oikeasti ole edes olemassa, rajaa ihmisen kokemuksen. Ihminen ei näe pidemmälle. Se on raja, joka voi olla lähempänä tai kauempana riippuen, miltä korkeudelta katsoo. Mutta aina se taivaanranta on jossain. Se on ympyrä, joka sulkee katsojan sisäänsä.
Hangon eteläpuolella keskipäivän autereessa.
Horisontti on kaunis. Merellä kulkijalle horisontti on tuttu ystävä ympärillä, aavan meren äärillä. Se tuntuu olevan kaukana, joskus suorastaan maapallon reunalla. Samalla se ankkuroi katsojansa aikaan ja paikkaan. Se tuo perspektiiviä elämään.
Riianlahdella, maapallon reunalla?
Makoilin Utön etelärannan kallioilla jään kovertamassa painaumassa ja nautin kesäpäivästä. Näin silmieni tasolla nenäni edessä pienen, alle millimetrin kokoisen punaisen hämähäkin (tai punkki se taitaa oikeasti olla). Yhtä aikaa taustalla oli horisontti, joka levittäytyi ympärillä silmän kantamattomiin. Saman aikaisesti näin yhtä aikaa pienen, pienen olennon ja valtavan suuren maailman. Ihminen on pieni.
Siinä hetkessä olivat yhtä aikaa myös läsnä vapaus ja mahdollisuus. Tästä voisi lähteä kauas meren yli.
360 astetta aavaa horisonttia Karibian merellä.
Kun merellä horisontti kääriytyy sumuun, minusta tuntuu kuin aika katoaisi. Aivan kuin olisi vain tämä hetki ja ympärillä maailma, jota ei voi nähdä.
Horisonttia ei kyllä useinkaan voi nähdä muista syistä. On kaupunkien rakennukset, on metsät, puut ja vuoret edessä -ei näe kuin lähelle.
Jäljet katoavat usvaiseen horisonttiin Riianlahdella.
Aamu-usvaa -kohti uutta päivää.
Siellä jossain on Loviisan edustan saaria.
Emme näe elämässä tätä hetkeä pidemmälle, mutta elämässä on asioita, jotka toimivat horisontin ankkurin tavoin. Ne ovat elämässä pysyviä asioita jokapäiväisen kiireen, stressin ja hyörinän tuolla puolen. Mitä ne sitten kenelläkin meistä ovatkaan.
On vain hyvä muistaa katsoa välillä kauas, yli tämän hetkisen haasteen ja kaaoksen.
Perämerellä, Skellefteå horisontin takana.
Aava meri, tunturien ja vuorien huiput, laajat tasangot vetoavat, koska sieltä näkee kauas. On vapaus ja tilaa hengittää. Se antaa energiaa.
Ja todellisuudessa taivas ja maa eivät edes kohtaa! Ei ole mitään rajaa! Mutta ihminen näkee rajan, reunan ja perspektiivin. Se rauhoittaa.
Aurinko nousee horisontista Riianlahdella.
Elämäni meri -blogia kirjoittaa Essi, jonka sydäntä lähellä on veteen, erityisesti mereen liittyvät asiat. Purjehtimisen ja Kaljaasi Ihanan lisäksi harrastuksiin kuuluvat mm. taiji ja kuvataiteet.
