​Yhdistyksen säännöt


Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksenpurkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.
​​​​​​​

  1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

    Yhdistyksen nimi on Perinnelaivayhdistys IHANA r.y. ja sen kotipaikka on Luvia

  2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

    Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia ja elvyttää puulaivaperinnettä, koota perinnelaivoista ja niihin liittyvistä oheistoiminnoista kiinnostuneita henkilöitä jäsenyyteensä ja pyrkiä säilyttämään perinnelaivoihin liittyvää materiaalia ja perinnetietoja sekä edistää alatietoutta yleisön keskuudessa.

    Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokouksia, opetustilaisuuksia ja juhlia, harjoittaa tutkimus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä tekee aloitteita ja esityksiä. Lisäksi yhdistys kerää tietoja vanhoista laivoista ja vanhoista työtavoista sekä kunnostaa, rakentaa ja saattaa käyttökuntoon vanhoja laivoja ja niihin liittyvää esineistöä.

    Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää huvitapahtumia ja arpajaisia sekä harjoittaa kioski- ja ravitsemustoimintaa yhdessä toimipisteessä ja järjestämiensä tilaisuuksien yhteydessä. Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa toimintaansa tarvittavaa kiinteätä ja irtainta omaisuutta sekä osakkeita. Yhdistys voi vuokrata voittoa tavoittelematta perinnelaivaa purjehduksia varten sekä periä kustannustensa kattamiseksi tarvittavia osallistumismaksuja järjestämistään purjehduksista ja muista vastaavista tilaisuuksista.

  3. Jäsenet

    Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

    Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

    Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

  4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

    Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

    Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

  5. Liittymis- ja jäsenmaksu

    Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää syyskokous. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.

  6. Hallitus

    Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja 5-12 muuta varsinaista jäsentä sekä jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta, siten että ensimmäisen vuoden jälkeen puolet jäsenistä ovat erovuorossa, ei kuitenkaan puheenjohtaja. Ensimmäiset erovuoroiset valitaan arvalla, sen jälkeen vuoron mukaan.

    Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

    Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

    Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

  7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

    Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.

  8. Tilikausi ja tilintarkastus

    Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.

  9. Yhdistyksen kokoukset

    Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään helmi- huhtikuussa ja syyskokous loka- marraskuussa hallituksen määräämänä päivänä ja hallituksen päättämässä paikassa.

    Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

    Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.

    Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

    Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.

  10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

    Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostilla jäsenen ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.

  11. Varsinaiset kokoukset

    Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
    1. kokouksen avaus
    2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
    3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
    4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
    5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
    6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
    7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
      ​​​​​​​​​​
    Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
    1. kokouksen avaus
    2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
    3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
    4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
    5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle
    6. valitaan hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi ja muut jäsenet erovuoroisten tilalle.
    7. valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
    8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Koe leppoisa Selkämeren tuulahdus