Nirvon retkisatama + Webkamera + väyläkartta

Ihana on aloittanut purjehdukset Nirvon retkisatamaan. Koe Selkämeren kansallispuiston hieno saaristo ja näe saariston linnut!

Selkämeren kansallispuistoon kuluvalle Nirvon saarelle on rakennettu yleishyödyllinen retkisatama Perinnelaivayhdistys IHANA ry:n toimesta yhteistyössä Metsähallituksen ja Leader-ryhmä Karhuseutu ry:n kanssa. EU-hankkeen kokonaiskustannusarvio on 125.400eur.

Nirvon väylä ja Nirvon ankkurointipaikka ovat olleet ahkerassa käytössä purjelaivakaudella ja nyt niiden henki on herätetty tähän päivään. Lähde mukaan IHANAn purjehduksille, katsele ja kuvittele, voit aistia vanhan ajan tunnelmaa.

Perinnelaivayhdistys IHANA ry ylläpitää purjelaivaperinnettä. Yhdistys vuokrannut Nirvon saaren vesialueineen Metsähallitukselta ja saanut 10 vuoden käyttöoikeuden veneväylien ja yleishyödyllisen retkisataman rakentamiseen ja ylläpitoon.

Retkisatamassa on uusi 20m pitkä betoniponttonilaituri, jonka eteläpuolen poijuihin voivat kiinnittyä pienveneet ja pohjoispuolelle kaljaasi IHANA ja muut risteilyalukset. Laiturin ulkopuolella veden syvyys on 3-4m, lähellä rantaa 1-2m. Saareen johtavat etelästä ja pohjoisesta sinivalkoisin viitoin merkityt veneväylät, jolla liikkuminen on täysin liikkujan omalla vastuulla. Veneväylät on kaikuluodattu kesällä 2016.

Nirvon saareen on rakennettu tulentekopaikka ja tulisija. Saarella ei ole puuhuoltoa vaan vierailijoiden pitää tuoda mukanaan omat polttopuut tai grillihiilet.

Saareen on merkitty kolme luontopolkua: yksi johtaa etelään päin tasaiselle rantakalliolle, jolta voit löytää vanhoja muistokirjoituksia. Älä turmele niitä! Saaren sisäosiin johtaa tulentekopaikan takaa yksi polku (400m:n lenkki), joka haarautuu pohjoiskärkeen vievään polkuun (800m edestakaisin). Liiku poluilla vain hyvillä ulkoilujalkineilla.

Saarella ei ole jätehuoltoa. Jokainen tuo pois saarelta omat roskansa.

Nirvon saari on luonnonsuojelualuetta ja osa Selkämeren kansallispuistoa. Nauti luonnosta ja kunnioita sitä. Puiden katkaiseminen on kiellettyä.

Metsähallitus toimittaa saarelle myöhemmin puuceen.

Laiturin ranta-alueella on webkamera, jonka kuvaa voi katsella osoitteessa ihana.fi.


Väyläkartta

Copyright: Sini-valkoisin viitoin merkityt väylät ja luotaustiedot Perinnelaivayhdistys IHANA ry. Osittainenkin julkaiseminen ja jäljentäminen kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sini-valkoisin viitoin merkityillä väylillä liikkuminen on täysin liikkujan omalla vastuulla.


Koe leppoisa Selkämeren tuulahdus